*

zzz333

Matti Pohto, Suomenkielisen kirjallisuuden pelastaja.

  • Matti Pohto 1817-1857
    Matti Pohto 1817-1857
  • Matti Pohto, Suomenkielisen kirjallisuuden pelastaja.

Matti Pohto on varsinainen harvinaisuus Suomen kulttuurihistoriassa.  Harvoin  lähes  kaikesta osattomaksi jäänyt kansanmies on jäänyt historiaan miehenä, joka pelasti suomenkielisen kirjallisuuden  varhaisimmat teokset talteen lukuisilla keruumatkoillaan ympäri Suomea.  Matti Pohdon edellytykset ja hänen suorittamansa suuriarvoinen kulttuurityö on kaukana tavanomaisesta ihmisen elosta siihen maailman aikaan. Hän lähti kotoaan apostolien tavoin ilman kukkaroa ja kahta vaatekertaa ja aloitti tyhjin käsin työnsä Suomen kansalliskirjaston suurempien aukkojen täydentämiseksi. Siitä Suomi kiittää ja kumartaa - ainakin pitäisi.

Turun suuressa tulipalossa v. 1827 paljon muun arvokkaan ohella tuhoutui myös Henrik Gabriel Porthanin suuri luomus, akatemian kirjasto, tuntui sen menetys lähinnä kotimaisen kirjallisuuden kohdalta muuta tuhoa raskaammalta. Monet ainutlaatuiset harvinaisuudet Pälkäneen puuaapisesta lähtien menivät tuhkana ilmaan.  Oli arvaamattoman suuri vahinko, kun tulipalo oli hävittänyt köyhän maan kansalliskirjaston. Siinä meni kerralla kansakuntamme henkisen omaisuuden aarteisto ja sivistyksellinen säästö. 

Matin kotiolot olivat lapsuudesta alkaen huonot. Isä juopotteli, perhe köyhtyi ja lapset joutuivat varsin aikaisin huolehtimaan itsestään ja sen hän toteuttikin reippaasti lähtemällä kerjuulle. Onneksi hänellä oli jo kulkurin vaistot aikaisin veressään, sillä jo viisivuotiaana hän karkasi kotoaan ensimmäisen kerran. Se vaisto takasi myös sen, että hän jaksoi kiertää Suomea lähes koko elämänsä ostaen  taloista kirjoja ja kunnostaen niitä tuhoutumasta.

"Matin lukutaito oli sen aikaista mittapuuta käyttäen kiitettävä, sillä hän taisi katekismuksen ja raamatunhistorian kappaleet sekä virrenvärssyt, mitä lukusilla vaadittiin.  Onkin kiistelty, että ymmärsikö hän lukemaansa, sillä tiedot käyvät pahasti ristiin.  Matti Pohdon elämänkerran kirjoittanut A.H. Virkkunen on sitä mieltä, että Matti luki kaikki hankkimansa kirjat, kun sen sijaan Pohdon aikalainen, kirjastonhoitaja S.G. Elmgren on sitä mieltä, että Matti vähät välitti kirjojen sisällyksestä, mutta sen sijaan hyvin perusteellisesti tutki jokaisen kirjan ulkoasun ja kaiken mitä siihen kuului. Vain  ammatinvalinnassa on viittaus elämänkutsumukseen, sillä onhan kirjansidonnalla sukulaisuussuhde kirjankeräilyyn" - kirjoittaa E.J.Ellilä kirjassaan "Kirjojen taika".

  Tuntuu suorastaan uskomattomalta, että yksinkertainen kansanmies pystyy tieteellisellä pätevyydellään avustamaan yliopiston kirjaston johtajaa, joka oli saanut tehtäväänsä mitä pätevimmän koulutuksen.  Matti kasvoi tehtävänsä mukana, joten voidaan kai mekin  Ellilän sanoin  ja mahtipontisesti kuvata Matti Pohtoa jopa  "Jumalan valitsemaksi  Suomen ensimmäisen kansalliskirjaston täydentäjäksi." 

Matti Pohdon lailla oli toinenkin kansan mies, joka oli innostunut kirjojen keräilystä. Emmanuel Kanajärvi, joka oli oppinut lukemaan  äitinsä opastuksella, ja kirjoittamaan hän oppi omin päin. Pohto oli tutustunut Kanajärveen joskus v:n 1850 paikkeilla ja heistä näytti tulleen hyvät ystävät, joka oli helppo ymmärtää, kun molemmilla oli näinkin harvinaislaatuinen harrastus siihen aikaan.

Kanajärvi koetti hankkia itselleen kirjoja tyydyttääkseen suurta lukuhaluaan, toisin kuin Matti Pohto, jolle muutkin arvot olivat kirjoissa tärkeitä...  Pohto  myös asui  usein Kalvolassa Kanajärven ullakolla matkojensa lomassa ja alkoi myös vähitellen siirtää kirjojaan Kanajärven taloon.  Kanajärven  kirjavarastosta ostettiin v. 1900 n. 650 nidosta Helsingin Yliopiston kirjastoon, joista osa oli myös Pohdon keräämiä ja kunnnostamia teoksia.

Kuka onkaan näin sanonut? "On tietysti ero bibliomaanin ja bibliofiilin välillä: Bibliofiili omistaa kirjoja, kirjat omistavat bibliomaanin".  Raja tosin on kovin liukuva käsite.

Kolmas suuri bibliofiili Suomessa oli  E.J.Ellilä, jonka kirjastosta on siirretty  noin 17 000 teosta Helsingin Yliopiston kirjastoon sekä 7000 kirjaa Harvardin yliopiston kirjastoon Yhdysvaltoihin.  Kirjojen määrät ovat tietysti  eri luokkaa kuin  1800-luvun puolivälissä.  Kielilakihan jo kielsi lähes kaikkien muiden kuin uskonnollisten suomenkielisten kirjojen painatuksen. Ellilän kotikirjasto Porvoossa käsittikin vuonna 1946 noin 7000 teosta ja vuosia myöhemmin siihen kuului jo 32 000 nidettä. 

Matti Pohdon tänä yhtenä merkkivuonna (4.9.2017) on jopa ehdotettu yleiseksi  liputuspäiväksi  ja kun eilen kuuntelin ehdotuksia jopa elokuvankin tekemisestä Matti Pohdosta, niin kannatan sitä myöskin omasta puolestani lämpimästi. Jännittäviä käänteitä ei siitä tulisi puuttumaan ja hänen kuolemansakin oli traaginen. Se loppu pikaistuksissa tehtyyn kirveeniskuun ja Matti Pohdon arvokas työ loppui liian aikaisin kesken.

Veikko Huusko kirjoitti Matti Pohdosta blogin kaksi vuotta sitten 4.9. 2015, josta voi lukea  paljon lisää linkkejä, jos asia enemmän lukijoita  kiinnostaa. Minä kyllä sitä blogia lämpimästi suosittelen.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (7 kommenttia)

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Matti Pohto keräsi yli 3000 neljästä tuhannesta kirjasta, joita tuolloin oli. Tässä kansalliskirjaston digiaineistosta hänestä kirjoitus https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/bindin...

Merkittävä henkilö, jolle voisi liputtaa. Ei meillä näitä niin turhan paljoa vielä ole.

Kiitos Kaija hyvä kirjoitus. Tärkeä esille tuonti. Kansalliskirjasto on minulle sydämen asia. Siellä pari päivää sitten kuuntelin Kari Enqvistiä. Kuuluin Helsingin yliopiston avajaisten ohjelmaan.

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Kiitos Irja, todella mielenkiintoisista linkeistä, joita alan nyt vasta lukea.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Löytyi myös mielenkiintoinen Suomen kuvalehden artikkeli Matti Pohdosta vuodelta 1917. Kanajärven kirjaston kirjat olivat suurelta osin Matti Pohdon keräämiä. Hän myös sitoi kirjoja eli säilytti myös sillä tavoin.

Voi Matti parkaa, joka joutui useamman kerran elämässään vankilaan. Pikkupoikana jo ja sitten myöhemmin irtolaiseksi nimitettynä.

Hän oli lukija, mutta ihmettelen eikö hän osannut sitten kirjoittaa, kun osasi erittäin hyvin lukea.
https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/bindin...

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Kiitos Irja molemmista kommenteistasi, jotka minua kovin ilahduttivat. On aina hienoa kun kohtaa hengenheimolaisen myöskin tältä vanhojen kirjojen arvostajalta. Meitä ei ole kovinkaan paljoa. Itse olen jo kymmeniä vuosia kaivellut nimenomaan vanhoja kirjapinoja, niin divareissa, huutokaupoissa, kuin myös nykyään eniten kierrätyskeskuksissa. Nähtävästi kuolinpesien perilliset antavat nykyään surutta vanhempiensa keräämiä kirjoja eteenpäin.

Mainitsit Irja Matti Pohdon sitomista kirjoista ja se olikin yksi pelastus monille vanhoille kirjoille, kun hän senkin taidon osasi. Appelqvistin kirjassa on myös kuva Pohdon sitomia kirjoja Helsingin Yliopiston kirjaston kokoelmista. Samoin kuin hänen kirjansitomisvälineitään Kansallismuseosta.

Välineet muuten näyttävät yhtä alkeellisilta, kuin ovat omatkin välineeni, - tai oikeastaan minun ovat vieläkin huonommat:) Olen siinä taidossa itseoppinut ja tulokset ovat olleet melkoisen huonoja, joten lopetin sen jo muutamia vuosia sitten.

Hietalahden torilla oli myös aikoinaan paljon kuolinpesien jäämistöjä kirpputorilla erityisesti sunnuntaisin, mutta nyt nekin ovat jonnekin häipyneet. Ehkei kauppa kannattanut? Nämäkin kollaasissani kuvaamat kirjat olivat myös ostetut Hietsusta 1990-luvulta. Etsin, vaan en koskaan löytänyt E.J.Ellilän 1938-kirjoittamaa "Suomalaisia kirjanomistajamerkkejä" jossa oli alkuperäisinä mm. Mannerheimin ja Tasavallan presidentin kirjanomistajamerkit. Taitaa jäädäkin se kirja vain haaveeksi.

Sen sijaan minulla on innostava Ellilän kirjoittama ja kokoama teos "Oma kirjastoni" (1949) Joka on ollut varsinainen ihanne-esikuvani kirjojenkerääjien ihmeellisestä maailmasta...Se kuvaa kiinnostavasti monien tunnettujen ihmisten ja kirjailijoiden (mm. Eino Leinon) yksityisistä kirjastoista, niin tutkijoiden kuin harrastajienkin suureksi iloksi. Harmi vain, että Eino Leinokin joutui rahapulan vuoksi luopumaan rakkaista kirjoistaan. Minullakin on muutamia hänen kirjojaan, joissa on myös hänen oma Ex Libris, jota suuresti arvostan.
No, nyt taas innostuin liikaakin...:)

Käyttäjän JairiPalonen kuva
Jairi Palonen

Kiitos kaija Kelhu

Yksi keskeisin elementti suomalaisessa identiteetissä on suomen kieli. Suomalaisuutta tai suomalaista identiteettiä ei voisi olla olemassa ilman suomen kieltä.

Suomen kielellä on syntynyt yksi maailman kuuluisimmista kansalliseepoksista: Kalevala. Kalevala on Suomen käännetyin teos, se on käännetty yli 60:lle eri kielelle. Kalevalan tunnettavuutta maailmalla lisää se, että Kalevala on innoittanut muusikkoja ja kuvataiteilijoita luomaan runsaasti Kalevalaan liittyvää musiikkia ja kuvataiteellisia teoksia.

Kalevalan ilmestymisen jälkeen syntyi Karelianismiksi nimetty taidesuuntaus. Karelianismi oli tavallaan yritys etsiä suomalaisuuden juuria, yritys etsiä suomalaista identiteettiä itsenäisyysaatteen orastaessa autonomisessa Suomessa.

EU-Suomessa tarvittaisiin "uutta Karelianismia". Karelianismin ajatus pitäisi herättää uudellen henkiin. Olisi uudelleen alettava etsimään suomalaisen identiteetin juuria ja suomalaisen identiteetin ydinosia. Se ei tarkoita paluuta vanhaan, vaan todellisten suomalaisen identiteetin ydinosien tiedostamista, esille nostamista ja niiden arvon tunnustamista. Suomen kieli ja suomenkielinen kulttuuri olisi nostettava niille kuuluvaan arvoon Suomessa.

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

"Yksi keskeisin elementti suomalaisessa identiteetissä on suomen kieli. Suomalaisuutta tai suomalaista identiteettiä ei voisi olla olemassa ilman suomen kieltä."

Juuri näin Jairi. Kun katsoo meidän suomalaisen kirjallisuuden harvinaisuuksia, jotka löytyvät Fr.W.Pippingin "Suomeksi präntättyjen kirjojen luettelossa (ilmestyi 1856-57) mainitut kirjat, yhteensä 4066 numeroa. Niistä taas ovat omaa arvoluokkaansa Ruotsin vallan aikana painetut suomalaiset kirjat, joita Pipping luettelee n. 1900. Näiden lisäksi on löydetty myöhemmin vain muutamia kymmeniä teoksia, joita Pipping ja Matti Pohto eivät ollenkaan tunteneet ja jotka siis ovat kaikista suurimpia harvinaisuuksia, kirjoittaa Eino Johannes Ellilä kirjassaan "Kirjojen taika".

Luulen, vaan en tiedä, mutta uskoisin etteivät monetkaan suomalaiset osaa riittävästi arvostaa Matti Pohdon suurenmoista työtä. Hän ansaitsisi kaiken mahdollisen kunnian näin jälkikäteen, niin liputuspäivän, kuin myöskin elokuvan hänen omasta vaikeasta elämästään. Hän kuitenkin teki koko Suomen kansalle todella merkityksellisen työn vaivojaan säästämättä. Paljon vähemmistäkin ansioista on meillä kunniaa joillekin osoitettu ylenmäärin...

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset